Hyvinvointiala HALI ry

Soita Reittiohjeet Verkkosivusto Ota yhteyttä: Yritys

Hyvinvointiala HALI ry Hyvinvointiala HALI ry edustaa sosiaali- ja terveysalan palveluja tuottavia yrityksiä ja järjestöjä. Haluamme olla hyvinvoinnin vaikuttavin ääni!

Miten on mahdollista, että halvemmalla saa tyytyväisemmät asiakkaat? Tätä kysyy Seura-lehti tuoreessa artikkelissaan, jo...
29/10/2026

Miten on mahdollista, että halvemmalla saa tyytyväisemmät asiakkaat? Tätä kysyy Seura-lehti tuoreessa artikkelissaan, joka käsittelee hoivapalvelujen kustannuksia ja asiakastyytyväisyyttä yksityisellä ja julkisella sektorilla.

Yksityinen tuottaa ympärivuorokautiset hoivapalvelut kautta linjan edullisemmin kuin julkinen sektori. Samaan aikaan yksityisellä on myös tyytyväisemmät asiakkaat, Seura kirjoittaa.

Seura jututti aiheesta Hyvinvointiala Hali ry:n johtavaa asiantuntijaa Heli Peltolaa, joka on toiminut myös itse hoivapalveluyrittäjänä.

Peltola näkee artikkelissa useita syitä sille, että yksityinen sektori pystyy tuottamaan hoivaa julkista edullisemmin. Julkisella puolella on esimerkiksi lakiin perustuva järjestämisvastuu ja sen myötä järeämpi hallinto, mikä tarkoittaa suurempaa määrää erilaisia kuluja.

Myös korkeamman asiakastyytyväisyyden taustalla on Peltolan mukaan m***a tekijää aina julkisen puolen resursseista johtamiseen ja työkulttuuriin.

"Laatu on yksityisen palveluntuottajan elinehto. Hyvinvointialue sijoittaa asiakkaita vain, jos laatu on hyvää. Lisäksi valvonta on yksityisellä julkista tuotantoa tiukempaa", Peltola toteaa Seuralle.

Lue koko juttu Seuran verkkosivuilta! Linkin artikkeliin löydät Instagramin biosta ja vuorokauden ajan myös Halin Instagram-tarinoista. 🔗

Suomessa oli kesäkuun lopussa yli 1 900 hoivapaikkaa odottavaa ikäihmistä. Peräti 16 hyvinvointialueella osa ympärivuoro...
28/10/2026

Suomessa oli kesäkuun lopussa yli 1 900 hoivapaikkaa odottavaa ikäihmistä. Peräti 16 hyvinvointialueella osa ympärivuorokautista hoivapaikkaa odottaneista ikääntyneistä joutui tammi-kesäkuussa odottamaan paikkaa laittoman kauan eli yli kolme kuukautta.

Monet odottavat hoivapaikkaa kalliissa ja heille sopimattomissa palveluissa, ilmenee Hyvinvointiala Hali ry:n tuoreesta hoivajonoselvityksestä.

"Hyvinvointialueiden tulisi tarjota hoivakotipaikka sitä tarvitsevalle ikäihmiselle viipymättä. Yritysten ja järjestöjen hoivakodeissa olisi vapaita paikkoja eri puolilla maata, m***a moni hyvinvointialue on leikannut ostopalveluista, minkä seurauksena hoivapaikkaa tarvitsevat ikääntyvät joutuvat jonottamaan hoivaan pääsyä", sanoo Halin johtava asiantuntija Heli Peltola.

Selvityksen mukaan sekä hoivapaikan saamisessa että odotusajoissa hoivapaikkaan on merkittävää vaihtelua hyvinvointialueittain. Hali tiedusteli hyvinvointialueilta myös sitä, millaisia palveluja hoivapaikkaa odottavat ikääntyneet saavat.

Lue hoivajonoselvityksestä lisää tiedotteestamme! Linkin tiedotteeseen löydät Instagramin biosta ja vuorokauden ajan myös Halin Instagram-tarinoista. 🔗

Vaasan hallinto-oikeus on antanut päätöksen, jonka mukaan hyvinvointialueiden kustannustiedot ja yksikkökustannukset ova...
14/10/2026

Vaasan hallinto-oikeus on antanut päätöksen, jonka mukaan hyvinvointialueiden kustannustiedot ja yksikkökustannukset ovat julkisia asiakirjoja, eivätkä alueet voi salata niitä.

Taustalla on hallintovalitus, jonka Hali teki sen jälkeen, kun Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue salasi ikäihmisten hoivan kustannustietonsa.

”Päätös on täysin odotettu, sillä julkisyhteisöjen rahankäytön avoimuus on suomalaisen yhteiskunnan peruskivi ja julkisuuslain lähtökohta. Pitkä linja ei muutu myöskään hyvinvointialueiden kohdalla, sillä Hali sai täsmälleen samat tiedot kaikilta alueilta vain vuotta aiemmin”, sanoo Halin toimitusjohtaja Sanna Aunesluoma.

Lue koko tiedote verkkosivuillamme, linkki Instagramin biossa.

Ikääntyneiden tyytyväisyys ympärivuorokautiseen hoivaan on noussut viimeisen kahden vuoden aikana, ja suositteluindeksi ...
09/10/2026

Ikääntyneiden tyytyväisyys ympärivuorokautiseen hoivaan on noussut viimeisen kahden vuoden aikana, ja suositteluindeksi NPS:n perusteella parhaan sadan joukossa yritysten ja järjestöjen hoivakoteja oli peräti 75 eli kolme neljästä. ✨️

Tiedot selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kansallisesta kyselystä, jonka THL toteuttaa kahden vuoden välein.

”Hoivaa tarjoavat yritykset ja järjestöt suhtautuvat suurella pieteetillä laatuun ja asiakastyytyväisyyteen, ja tämä myös näkyy tuloksissa", kuvaa Halin johtava asiantuntija Heli Peltola. Lue koko tiedotteemme, linkki Instagramin biossa. 🔗

Vuoden 2024 alussa käyttöön otettu Soteri on tärkeä osa valvonnan uudistamista. Tällä hetkellä järjestelmä kuitenkin aih...
17/09/2026

Vuoden 2024 alussa käyttöön otettu Soteri on tärkeä osa valvonnan uudistamista. Tällä hetkellä järjestelmä kuitenkin aiheuttaa tarpeettomia viiveitä, kustannuksia ja epävarmuutta, kirjoittaa Halin johtava asiantuntija Heli Peltola blogitekstissään.

"Palveluntuottajien viesti on selkeä: valvonnan on oltava vaikuttavaa, m***a samalla rekisteröinnin on oltava ennakoitavaa, yhdenmukaista ja sujuvaa. Kun rekisteri tukee palvelutuotantoa eikä jarruta sitä, hyötyvät lopulta kaikki – asiakkaat, hyvinvointialueet, viranomaiset ja palveluntuottajat", Peltola kuvaa.

Lue koko blogiteksti verkkosivuiltamme, linkki Instagramin biossa. 🔗

Olemme jälleen mukana Kuntamarkkinoilla, jotka ovat parhaillaan käynnissä! Löydät Halin esittelypisteen Kuntatalon 3. ke...
16/09/2026

Olemme jälleen mukana Kuntamarkkinoilla, jotka ovat parhaillaan käynnissä! Löydät Halin esittelypisteen Kuntatalon 3. kerroksesta, minkä lisäksi Halilla on kaksi tietoiskua:

- Keskiviikkona 16.9. klo 13.30–13.50 tilassa A3.8: Halin terveyspalvelujohtaja ja asiantuntijalääkäri Emma Kajanderin tietoisku aiheesta Päihdehaittojen todelliset kustannukset – mitä hoitamattomuus maksaa?

- Torstaina 17.9. klo 10.30–10.50 tilassa A3.8: Halin pääekonomisti Joel Kuuvan tietoisku aiheesta Millä hyvinvointialueella parhaiten hoitoon ja hoivaan – Tuoreet tiedot Halin sote-ikkunasta.

Lämpimästi tervetuloa tietoiskuihin tai tapaamaan Halin asiantuntijoita esittelypisteelle!

Hallitus sai tiistaina 1.9. päätökseen budjettiriihineuvottelut. Hali on hyvin pahoillaan, että sosiaali- ja terveysjärj...
01/09/2026

Hallitus sai tiistaina 1.9. päätökseen budjettiriihineuvottelut. Hali on hyvin pahoillaan, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustusleikkauksia ei kohtuullistettu. Hali pitää positiivisena, että kotitalousvähennyksen korotusta jatketaan vuonna 2027.

Hali vetoaa, että järjestöleikkausten aikataulua ja määrää tarkasteltaisiin vielä täydentävää talousarviota ja lisätalousarvioita koskevien päätösten yhteydessä, ja viimeistään tässä yhteydessä tuotettaisiin lisäksi kunnollisia vaikutusarvioita järjestöleikkausten heijastusvaikutuksista. Talousarvioehdotuksessa voisi myös kasvattaa sote-järjestöjen yleisavustusten suhteellista osuutta koko avustusmäärästä ilman, että se lisäisi kustannuksia.

Positiivisena Hali pitää järjestöille annettavien lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamista sekä kehysriihessä päätetyn kotitalousvähennyksen korotuksen jatkamista vuonna 2027. Myös pöytäkirjamerkinnöistä löytyvää kotihoidon laatumittariston laatimista Hali pitää oikeasuuntaisena.

Lue koko tiedotteemme verkkosivuiltamme, linkki Instagramin biossa. 🔗

Hallituksen leikkaukset järjestöavustuksiin osuvat kipeästi sosiaali- ja terveysjärjestöjen tarjoamaan tukeen ja apuun.H...
28/08/2026

Hallituksen leikkaukset järjestöavustuksiin osuvat kipeästi sosiaali- ja terveysjärjestöjen tarjoamaan tukeen ja apuun.

Hali ja SOSTE kysyivät STEA-avustuksia saaneilta järjestöiltä, miten näin merkittävät leikkaukset vaikuttavat niiden toimintaan.

Kyselyyn vastanneista järjestöistä lähes 30 prosenttia oli jo päättänyt lomautuksista tai irtisanomisista ja 57 prosenttia suunnitteli näitä toimenpiteitä.

Päätettyjen tai suunniteltujen lomautusten ja irtisanomisten piirissä on yhteensä 1399 henkilöä, lähes 1000 henkilötyövuotta.

”Irtisanomisten aiheuttamat menetetyt verotulot ja kasvavat etuusmenot voivat syödä yli kolmanneksen tavoitelluista säästöistä. Jos lisäksi arvioidaan, että vapaaehtoisten määrä vähenee suhteessa henkilöstömäärään, voidaan henkilöstön työpaikkojen lisäksi menettää jopa 10 000 henkilötyövuotta vapaaehtoistyötä. Henkilöstövähennysten lisäksi avustusleikkaukset heikentävät järjestöjen mahdollisuuksia tarjota tukea ja ennaltaehkäistä ongelmia. Tämä puolestaan pienentää leikkauksilla tavoiteltuja säästöjä entisestään”, Halin toimitusjohtaja Sanna Aunesluoma sanoo.

Lue koko tiedote verkkosivuiltamme, linkki Instagramin biossa. 🔗

SOSTE

Viime viikkoina useat sote-järjestöt ovat ilmoittaneet, että hallituksen leikkaukset järjestöavustuksiin johtavat vääjää...
25/08/2026

Viime viikkoina useat sote-järjestöt ovat ilmoittaneet, että hallituksen leikkaukset järjestöavustuksiin johtavat vääjäämättä kohtaavan työn vähentymiseen.

Hallitus on päättänyt leikata STEA-avustuksista eli sote-järjestöjen valtionavustuksista tämän kauden aikana yhteensä 194 miljoonaa euroa. Ensi vuonna avustuksista katoaa kolmannes eli 84 miljoonaa euroa.

”Hallitus on kuvannut, että leikkaukset eivät kohdistu kohtaavaan työhön, m***a tämä ei pidä paikkaansa. Leikkaukset ovat niin massiiviset, että ne osuvat vääjäämättä suoraan kohtaavaan työhön. Lisäksi on elintärkeää huomata, että kohtaava työ tarvitsee toimiakseen puitteet, kuten palkanmaksun, toimitilat ja työvälineet. Nämä ovat ihan tavanomaisia työnantajan velvoitteita, joita järjestöt eivät voi jättää hoitamatta. On absurdia väittää, että näistä leikkaaminen ei vaikuttaisi ihmisten saamaan apuun ja tukeen”, Halin toimitusjohtaja Sanna Aunesluoma sanoo.

Järjestöjen kohtaava työ auttaa esimerkiksi lapsiperheitä, mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiviä sekä kehitysvammaisia ihmisiä perheineen.

Lue koko tiedotteemme sekä kolmen kohdan korjaussarja sivuiltamme, linkki Instagramin biossa. 🔗

Päihdehaitoista puhutaan säännöllisesti mediassa. Se ei ole ihme: kyseessä on miljardiluokan ongelma, joka koskettaa suo...
20/08/2026

Päihdehaitoista puhutaan säännöllisesti mediassa. Se ei ole ihme: kyseessä on miljardiluokan ongelma, joka koskettaa suoraan tai välillisesti satojatuhansia suomalaisia. Meillä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä riittävää kokonaiskuvaa siitä, kuinka paljon päihdeongelmat maksavat Suomessa.

Halin asiantuntija Tiina Blomgren käsittelee blogikirjoituksessaan erityisesti päihdehaittojen hoitamattomuuden kustannuksia. Linkki kirjoitukseen Instagramin biossa. 🔗

Osoite

Helsinki

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Hyvinvointiala HALI ry julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Ota Yhteyttä: Yritys

Lähetä viesti: Hyvinvointiala HALI ry:

Oikopolut

Jaa

Lähellä olevat terveys- ja kauneusalan yritykset