03/11/2026
Ihan kohtuuton kehä. Lapsi voi kasvaa aikuiseksi ymmärtämättä, kuinka paljon hänen käyttäytymistään ohjaavat asiat, joita hän oppi jo ennen kuin pystyi itse päättämään niistä.
Ajatellaan lasta, jonka kotona ei ole tilaa pettymykselle tai vihalle.
Kun hän suuttuu, hänelle sanotaan, ettei niin saa käyttäytyä.
Kun hän itkee, häntä kehotetaan lopettamaan. Kun hän on eri mieltä, hänet tulkitaan hankalaksi.
Vähitellen hän voi oppia, että yhteys aikuiseen säilyy helpommin, kun jättää tunteita näyttämättä.
Lapsi ei tietenkään ajattele harjoittelevansa tulevaisuuden ihmissuhteitaan varten. Hän yrittää tulla toimeen ympäristössä, jossa elää, ja tarvitsee aikuisia, joiden varassa hänen elämänsä on.
Sitten hän kasvaa aikuiseksi ja huomaa, ettei osaa sanoa ei. Hän tuntee syyllisyyttä, jos joku pettyy häneen, eikä oikein tiedä, mitä itse haluaa. Hän saattaa pitää itseään heikkona tai liian kilttinä, koska ei uskalla puolustaa itseään.
Ja niin alkaa uusi urakka. Nyt pitäisi opetella olemaan vahvempi, rohkeampi ja vähemmän riippuvainen muiden mielipiteistä. Ihminen alkaa vaatia itseltään muutosta samalla tavalla kuin häneltä on ehkä aina vaadittu mukautumista.
Tämä on jotenkin kohtuutonta. Ensin lapsi joutuu opettelemaan käyttäytymään tavalla, jolla hän säilyttää edes jonkinlaisen yhteyden ympärillään oleviin ihmisiin.
Aikuisena hän moittii itseään siitä, ettei osaa toimia toisin.
On innostavaa seurata, kun ihminen alkaa tunnistaa, ettei hänen tapansa miellyttää, vaieta tai kantaa vastuuta muiden tunteista olekaan välttämättä muuttumaton osa hänen persoonallisuuttaan?
Kaikki persoonallisuutemme piirteet eivät tietenkään ole lapsuudessa opittuja selviytymiskeinoja. M***a osa käyttäytymisestämme voi olla niin tuttua, ettemme huomaa tekevämme valintoja sen perusteella, mitä joskus opimme pelkäämään.
Ehkä tärkeä kysymys ei olekaan, millaiseksi minun pitäisi muuttua, vaan millainen voisin olla, jos minun ei enää tarvitsisi yrittää olla sellainen kuin muut haluavat.
🔥Katkaisen kaavasi - verkkokurssi auttaa sinua tässä. Linkki biossa. 👉