06/11/2026
Tänä aamuna istahdin bussiin ihan etupenkkiin, erään naisen viereen.
Ja siinä samassa näin bussin ikkunasta jotain aivan uskomattoman kaunista. Niin upean aamutaivaan. Auringonnousun, joka oli ihan henkeäsalpaava. ❤️
Sitten tein jotain sopimatonta, sillä puhuin tuntemattomalle bussissa 🤷🏼♀️ Sanoin vieressä istuvalle naiselle:
”Voi miten ihana taivas.”
Hän katsoi ulos ja vastasi:
”Niin on.”
Ja huokaisi.
Siinä me sitten istuttiin. Ei sanottu enää mitään. M***a jotenkin tuntui, että jotain yhteistä siinä hetkessä syntyi. Kaksi toisilleen täysin vierasta ihmistä pysähtyi saman kauneuden äärelle.
Kun nainen oli jäämässä pois, hän kääntyi katsomaan mua silmiin ja sanoi:
”Mä jään tässä pois.” Kiitti ja hymyili.
Ja tiedättekö, se hymy jäi mun mieleen. ❤️
Se on jotenkin niin harvinaista bussissa. Että katsotaan toista silmiin, hymyillään ja ollaan hetki aidosti läsnä.
Mä jäin miettimään, miten usein me kuljetaan arjessa laput silmillä. Mennään bussiin naama mykkyrällä, ei tervehditä kuljettajaa eikä välttämättä edes kiitetä, kun hän on huomannut meidän juoksevan pysäkille ja odottanut sen pienen hetken, että ehditään kyytiin.
Niin pieniä asioita. M***a samalla niin valtavan suuria.
Entä jos me huomattaisiin vähän enemmän?
Huomattaisiin ihmiset ympärillämme.
Katsottaisiin silmiin.
Hymyiltäisiin.
Kiitettäisiin.
Sanottaisiin ääneen, kun jokin on kaunista.
Koska ehkä juuri niistä pienistä hetkistä syntyy se ilo ja valo meidän elämään.
Kun astuin bussista ulos, jäin vielä katselemaan sitä taivasta. Se oli niin kaunis, että silmiin nousivat kyyneleet.
Ja ehkä siinä ei ollut kyse pelkästään siitä taivaasta.
Vaan siitä hetkestä. Siitä kohtaamisesta. Siitä, miten kaksi tuntematonta ihmistä jakoi pienen palan kauneutta keskellä tavallista arkiaamua.
Huomaa mitä sun ympärillä tapahtuu. Huomaa ihmiset sun ympärillä. ❤️
Älä anna niiden pienten, kauniiden hetkien mennä ohi.
Niissä on niin paljon elämää.
Ja niin paljon valoa. ✨
Kuvat on auringonnousuista ja -laskuista jollain aikajanalla.
Valoa sun iltaan,
Reija